Niin siinä sitten kävi että se päivä tuli jolloin jouduin luopumaan Romista :((( Elämäni kauhein ja vaikein päätös. Romilla oli kurkunpään rappeuma joka eteni reilussa vuodessa todella pahaksi, rohisi kovasti myös ihan kotona ollessaan joten sai ehkä hengitettyä enää pillin mentävästä reiästä. Toinen suuri ongelma oli ruuan imeytyminen, se kun ei imeytynyt joten ukkeli oli laiha kuin mikä. Painoi enää 35kg. Kun kunnossa ollessaan painoi 42kg. Takapää myös eli hieman omaa elämää. Vaikka Eversti oli mieleltään vielä virkeä ja kuin pentu konsanaan, tein päätöksen. Omasta mielestä arvokas persoona sai lähteä ns. saappaat jalassa, arvokkaasti <3.
Viime vuoden lekurikäynnit laihtumisen ym osalta ei tuottaneet tulosta, ja lääkäritkin nosti kätensä pystyyn. Tästä syystä lähetin Romin avattavaksi jos sitä kautta olisi löytynyt jokin syy. Mutta avaustuloksista löytyi ainoastaan paha nivelrikko vasemmassa olkapäässä, se olka leikattiin kun Romi oli 8kk joten oli arvattavissakin, ja kilpirauhasessa oli joitain muutoksia. Romista on otettu kilppari koe 3 kertaa, aina negatiivinen. Joten patologikaan ei osannut sanoa kilpirauhasen vaikutuksesta. Ikuiseksi arvoitukseksi siis jää. Mutta ompahan ainaki tutkittu. Ja nyt tiedän että enää ei Romiin satu, ei mihinkään kohtaa!!! Ja kenenkään on turha tulla mussuttamaan mulle tai selän takana että päätös oli väärä. Jos muut olisivat eläneet sen herran kanssa niin jokainen olisi samaa mieltä minun kanssa. Pissat ja kakat sisällä melki joka pv, yölliset heräämiset, kipukohtaukset, lenkit-mitkä lenkit? Ei voitu enää normilenkkejä edes tehdä. Ärsyttää vaan että muut tietää paremmin mutta niinhän se aina menee.
Suru ja ikävä on suunnaton, oloa hieman helpottaa että nyt on Romi aina lähellä kun uurna on kirjahyllyssä kunniapaikalla <3.
En olisi parempaa koiraa, ystävää voinut toivoa. Romi luki minua kuin avointa kirjaa, tuli sänkyyn lohduttamaan jos huomasi minulla pahan mielen. Oli koko lailla todella suuri persoona!! Sen takia koti tuntuukin niin tyhjältä ja hiljaiselta kun ei tuo Heikki mtn meteliä pidä :) Tiedän myös että toista samanlaista ei tule koskaan, Romi oli jtn ainutlaatuista. Uskallan melki väittää että jokainen joka Romin tapasi, muistaa hänet jollain lailla :) Moneen sydämeen jätti jälkensä <3
Suuri Kiitos Lilolle, sanat eivät riitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Käsittämätöntä jos jonkun tarvii mussuttaa tämmösestä asiasta. Se päätös oli vain ja ainoastaan sun ja se on varma, että ajattelit ainoastaan koiran parasta. Päätös on tasan varmasti ollut oikea. Onneksi muistot säilyy aina.
-Katja ja mustanruskeat-
Ikävä kyllä näitä juttuja riittää....mutta itse henk.koht en anna niille mtn arvoa koska itse tunsin koirani 24/7...ja mieluummin arvokas poistuminen kuin että henkihieverissä asemalle...Muistot säilyy ja kyynel silmässä uurnaa halaan aika ajoin,mutta se helpottaa....
Lähetä kommentti