tiistai 30. syyskuuta 2008

Hakutreenit

Eilen oli sitten palauttava treenipäivä. Aamulla kävin lekurissa ja sain saikkua, olokaan ei kovin kaksinen ollut eikä ole vieläkään. Mutta reeneihin mentiin. Hero-veikka ja Gandy ja Elluki tuli, kuten Janne ja Rocky myös. Treeni oli onnistunut kaikilla. Ilma tosi hyvä ja valoa riitti just siihen mitä tarvittiin.

Hexu oli alku tallauksessa Gandyn kanssa. Sen otin myöski taas eka pojista. Tosin ens kerralla Romi saa olla kaiken joukon eka kun pitkään ollu vika.

Heikille otettiin kuus vai seittemän, en nyt muista. Ekat oli haamuja 50m ja sit siirtyivät 20m linjaa pitkin. Hienosti Heikki suoritti molemmat. Kolmas oli valmis ja sinnekki ampui suoraan, nelonen oli ääni, sama juttu. Sit oli taas haamu, sitten ääni ja vikaks peräänjuoksu. Kaikki pistot oli tosi hyviä, mistään ei mitään valittamista. Ite haukutin sitä viel muutaman kerran ennen ku vein autoon. Hyvä hyvä!!

Romille otinmuistaakseni 8 pistoo. Eka umppari, kaikille umpareille mentiin koko kööri linjalta kävelee. Superhäiriöö mut eipä haukku pätkinyt, hyvä. Toka oli tyhjä, lähti vinoon, otin takas ja sit korjas hienosti. Sit pitiki olla ääni jonka minä unohdin :) Lähetin siis valmiille, heh. Sitten oliki taas umppari. Sitten tuli tyhjä joka oli todella hieno. Sitte tais olla haamu. Sit taas ääni ja sitte vielä peräänjuoksu. Romppa teki töitä mestarin lailla :) En ota tuosta metästä enää kyl mitään paineita, se osaa asiansa ja saa pitää siellä kivaa taas kun kisatki lähestyy.

Tottista piti tänään mennä ottaa kun saikulla taas kerkee ja pystyy mut Ellu on tulos kotiin, valittaa korviaan joten taas mennään lekuriin...huoh. Jos sit iltapäiväl pääsis, huomenki suunnittelin et kentälle mennään ja torstaina tilasin tukiopetusta tottikseen joten silloinki ollaan menos kentälle. On se nyt piru jos toi tottis ei lähe tosta elpyy, en meinaa tajua vieläkään et mikä meillä siellä mättää...Noh, nyt vaan supertreeniä ja katotaan miten menee.

Mut aamulenkille ja hakee Ellua et pääsee sinne lekuriin.....

Hakuseminaari

Väsyneillä silmillä lähdin sunnuntaina ajelemaan Orimattilaan. Olo oli hiukka pipi ja nyt oonki sitte saikulla. Mutta mentävä oli kun se oli jo maksettu jne. Muistan kun sain sähköpostin harjotuskoirakoista niin katselin et eip ollu Romi päässy listoille, ei ollu hoffia siinä, mutta unohdin katsoa nimen perusteella. Järjestäjillä oli tullu joku rehdys ja luulivat että mulla on rotikka ja oltiinki listoilla. Noh, pojat olin jättäny kotii nukkuu kun oli se mestisreissu kuitenki sen verta veronsa vaativa. Toisaalta harmitti mut sit taas toisaalt olis ollu kohtuutonta laittaa Romppa heti kisan jälkeen rankkaan reeniin.

Päivä alkoi luennolla, ja sitten jakauduttiin ryhmiin. Itse olin haukkuvien koirien ryhmässä ja koutsina Ilona Erhiö. Päivän aikana yksinkertaisuus, vähäeleisyys tuli korostukseen. Turha sählääminen linjalla, oma hösellys, käsien oikein käyttö (turhat tavarat käsistä pois). Eteneminen, koiran simppeli ohjaus metsässä. Noilla sai monenkin kuuman koiran toimimaan uskomattoman hienosti. Rotuina oli pari aussia, grotsku, airis, holsku.

Koiran vastaanotto tyhjältä ja muutamalla askeleella siirtyminen seuraavaan lähetykseen jäi myös mieleen. Tarvitsee itsekkin alkaa harjoittelemaan sitä.

Kisakoiran kunnossa pitämistä ja nesteytystä ennen kisoja, nämä oli myös hyviä vinkkejä jo pidemmälle edenneille.

Koiralle puhuminen eli ohjaaminen, koiralle ei puhuta muuta kuin silloin kun sille on oikeasti asiaa ja siltä halutaan jotain, muutoin se saa tehdä työtään rauhassa. Jos koira lähtee huonolle pistolle niin siinä ei jäädä huutelemaan voi hitto taas menee vinoon vaan se otetaan joko heti takaisin tai sitten hyväksytään se pisto.

Maalimiehen rooli on ylitärkeä. Sehän sen koiran rakentaa siellä piilolla. Maalimiehen pitää olla osaava ja noudattaa ohjaajan ohjeita, jos jotain ei ymmärrä niin silloin kysyy sen tyhmimmänki kysymyksen eikä ala räpeltää piilolla omiaan.

Joskoira ei uppoa tarpeeksi tai ei halua ilmaista maalimiestä niin kannattaa miettiä miksi se ei halua sitä ilmaista, onko kipeä, onko palkka oikea, vaaditaanko koiralta liikaa tasoonsa nähden. Monesti kun hakua harrastavat haluavat ahnehtia liian kovaa eteenpäin....nimimerkillä kokemusta on :)))

Luento antoi taas itselle intoa omaan työhön poikien kanssa. Romin kanssa jo kertynyt kokemusta kaikista mahdollisista virheistä ja nyt tavoite itsellä on kehittyä mahdollisimman hyväksi ohjaajaksi Heikille sitten joskus kisarintamalla vuosien päästä. Romin kanssa asiaa on hyvä harjoitella, nyt kun siellä voittajassa ollaan. Taaksepäin katsellessa tuntuu että ne alkuradat ovat kovin lyhyitä, onhan ne, mutta nyt tuo voittajaradan käyttö ja toiminta siellä kisoissa on harjoituksen alla kunnolla ja kisoistahan sitä kokemusta saapi.

Kaiken kaikkiaan olin tosi tyytyväinen että jaksoin luennolle lähteä. Iltapäivällä olin kyllä tosi tosi väsy mutta pieni lenkki poikien kanssa ja ilta kotona piristi mieltä. Tosin ilta meni toisin kuin suunnittelin... :)

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

HK3 ja Hoffien hakumestaruus

Uskomaton vkonloppu takana. Perjantaina olin satavarma ettei ikinä ees päästä matkaan kun mun oman auton kotiin palautuminen kesti luultua kauemmin. Istuin tavaroitten kans pihal reilu tunnin kunnes päästiin lähtee. Eka kerta kun kunnol koko autol ees ajoin, ku oli pajalla heti oston jälkeen nesteytykses ja öljynvaihdos. Hiukka jännitti mutta eiku hanaa!! Mentiin mökille Läsänkoskelle joka oli tosi hyvä idea, ei tarvinnu la aamuna lähtee aamuyöstä ajelee kisapaikalle.

Vihdoin päästiin perille, pilkkopimeetä oli loppumatka. Pojat hyökkäs sisään ja kauhee ralli alkoi, otin ne sitten ulos päästää höyryjä. Vihdoin saatiin kamat sisään ja avasin lonkun :) Ihanaa vapaata.

Iltasella siinä tytsyjen kans jauhettiin kaikenlaista. Hauskaa oli, Romin tulppaani+kassi härpäköineen...niistä tietää vaan asianosaiset :)

Aamulla alko sitten aivan kaamea jännitys, en ees tajua miks. Pyörrytti ja oksetti. Olo sen ku paheni kun kisapaikalle päästiin. Keli oli aivan super magee. Ihana oli taas nähdä läjä tuttuja kerralla.

Me lähdettiin maastoon ensin, joka ei todellakaan auttanu mun jännitystä. Yllättäen sain numeron 1 arvonnassa. Toisaalta ihan jees niin ei ollu hirveesti ylimääräsiä hajuja aluetta sotkemassa. Siinä kn ooteltiin porukan kanssa autoilla et eka koirakko saa luvan tulla alueelle niin käskin Niinanki kokeilla mun pulssia. Senki suu loksahti auki, se meinaa tako se hartti aika lailla.

Ei muuta kuin radalle. Oli suora iso hiekkatie ja alue oli sen molemmin puolin, näytti tasaiselta ja sitä olikin. Näytin Romille molemmat kulmat ja sitte katsoin sitä kumpaan suuntaan nostaa nokan, se nous oikealle ja sinne laitoin eka. Sieltä nouski maalimies samontein, hienoa. Sitten vasenta kulmaa ja etiäppäin. Siinä tuli tyhjää väliin ja oikealle jostain syystä teki huonompaa pistoo, en kuitenkaa ruvennu tahkoo vaan kokeilin hiukka edempää lähettää uudelleen samalle puolelle. Vasemmalle tekiki ihan hyvää pistoo, sieltä keskivaiheilta nous toinen ukko. Oltii n.225m vasurista ei ketään löytyny ja oikealta oli Romista luettavissa ettei siellä ketään ole. Aloin arvelee et vika on jommassa kummassa kulmassa, en kuitenkaan posottanu tappiin vaan lähetin siitä 250m oikeelle, näytt et tekee vajan piston kunnes sai hajun ja sieltä nous vika ukkeli. Vitsi olin onnellinen. Kaikki ilmasut oli tosi hyviä, ei pätkinyt tai muutakaan ongelmaa.

Pisteitä saatiin vaan 158, Romin takatyöskentely muutamalla pistolla vaikutti hiukka sekä sen kuuliattomuus(onkohan oikeen kirjotettu, tuskin). Tuomari sanoi että koira työskentelee muutoin hienosti, paitsi se pieni takatyöskentely, ja sais kuunnella välillä äitiä paremmin :) Ei se mun mielest tehny mitään sellasa ettei ois mua kuunnellu mut se oli hänen näkemys. Tuomari lisäsi vielä että huomaa hienosti että koira tietää tasan mitä ja miten töitä tekee. Hyvä homma. Eli tulos oli varma (uskalsin ainaki odottaa..)

Esineruutuun mentiin odottelee vuoroa. En ottanu siitä mitään paineita kun tiesin et jokin tulos tulee kunhan tottis toimii...jep. Ilmottauduttiin ja Romi bongas siit samal jonku yber ihanan hajun, jumalauta meni käpy samontein!!! Hyvä Piia. Lähetin oikealta reunasta koski vasemmalta tuuli. Jätkä ampu vasemmalle alas läheyslinjaa...MITÄH?? Ihan ku ois lähteny jonku ihanan hajun perään, huusin takas, ei meinannu kuunnella. Käpy palo enemmän..Edelleen lähetin oikealta reunalta, sit uppos mut taas haisteli jtn ihanaa. Siin vaiheessa luovutin, aattelin et vittu juoskoon viis minuuttia, en jaksanu alkaa tappelee. Takana juoksenteli jne. Sit siirryin alemmas linjaa ja aloin huutelee, sit bongaski esineen, otti suuhun, lähti tuomaan ja pudotti just lähetyslinjalle ja lähti ulos alueelta hajun peräs, siis mitä helvettiä!!! Olin ihan pihal. Annoin sille uusinta käskyn ja toi, sit alko tekee töitä ja tulihan ne loput kaksi sieltä. Esineistä ainaki pisteet saadaan sen tiesin mut työskentely varmaan nolla. Tuomari haukku mut, en olis saanu näyttää koiralle et meni hermo. Sao et Romi bongas heti kaikki kolme esinettä mut ei hänkää olis tuonu mulle yhtään esinettä tolla käytöksellä. Rapsutti viel Romia, sano sille et se on hieno koira joka teki hienosti töitä mut sillä on hermoheikko äippä :)))) Pisteitä 26. Ihme!!!!

Sitte tottiksiin mentiin hyvillä mielin, mua ei ees jännittäny, sehän on meille helppo nakki. Laskin et 86 pistettä tarvii ykköstulokseen...mut se jäi haaveeks, TODELLAKIN!!!! Seuraaminen erittäin hyvä. Istuminen ok, juoksusta maahan, sais olla nopeempi, vino sivulle tulo. Juoksusta seisominen, ei pysähtyny ekalla, annoin toisen käskyn, jäi seisomaan. Vino sivulletulo. Noudot, muuten jees mut hiukka mälväs kapuloita ja taas jäi kauas luovuttamaan, ja vinosti sivulle. Eteenmeno, vittu mikä floppi, sekin on meijän bravuuri, juu ei oo enää. Eteni 25m ja jäi seisoo paikallaan ja kyyläs mua, hetken odotin ja sit huusin ite maahan, meni juu. Paikalla olosta ei oo sit mitään positiivista sanottavaa...kun jätin sen sinne, alko heti haistelee, porukalta kuulin et haisteli ja ryömi hiukka, jossain vaihees nous istuu ja sit aloin kuulla piilon taakse uikutusta, katsoin yleisöön ja Jannen ilmeest osasin lukee et nyt se vittu lähti sielt...Sit kuulinki kilinääja siinähän se jätkä oli...Se siitä ykköstuloksesta. Jumankauta mua otti niin paljon päähän ettei tosikaan!!! On oo koiraurheiluu mut toi oli jo floppi. Hikiset 70 pistettä, onneks saatiin ees tulos, luulin et kolmostulos mut oliki kakkonen. Hiukka tuli kyllä murheen kyynel silmään kun kentältä poistuin, silkkaa pettymystä, totaalista sellaista. Kävin laskee kierroksia itseltä montun reunalla ja kasaamassa päätä, sen verta koville se tottis otti.

Sit aloin jännäämään kun porukka sano et meistä voi tulla hakumestareita, ai miten muka, kun Hanna ja Jesseki oli viel kentällä. Niil meni maastot pari pistettä paremmin, mut sitten niitten tottis kaatui meitä vielä hiukan enempi, velipoikaan oli eroo 2 pistettä joten mestari titteli kolahti. Kyllähän sitä osas jo juhliakin mutta silti se epäonnistumisen fiilis kalvoi koko eilisen, vielä tänäänki. Tänään kun pokaaleita ja kiertolautasta katteli niin tajus et jumankauta, meistä tuli MESTAREITA!!!!

Ylpeä olen kyllä miun miehestä, on se aan niin äijä!!! Parhaansa yrittää ja tekee mut minä mokaan koko aika niin reilusti et jonku tarttis tulla antaa MULLE raippaa!! Hitto vieköön. Nyt otetaan tehotreeni tottista, kisat kuitenki jo häämöttää. Supertsemppi päälle ja kohti uusia tuulia, kun edes sen yhden ykkösen tälle vuodelle saatais, ei auta kun tehdä parhaansa ja katsoa mitä tapahtuu. Mun hermot lähtee myös hallintakurssille... :)))

Kaikkien erilaisten pokaalien saattelemana lähettiin kotiin ajelee, pysähdyttii Heinolassa syömäs, Romi oli ihan omituinen, tottahan se väsyny oli mut se oli jotenki niin omituinen et mietin et nyt on jtn vialla. Se on erikoistarkkailussa nyt.

Täään olin koko päivän hakuseminaarissa, siitä infoa tulee kunhan saan purettuu kaiken infon ensin mun päästä et voin kirjottaa siit jtn järkevää :))

Huomen hakutreenit, Romille jtn kivaa palauttavaa. Heikille rankempaa :) Hero-veikka tulee meitin kans treenaa, JEE!! Mut semmasta ja huomisista hakutreeneistä huomen lisää :) Nyt on niiiiii väsy olo et kohta silmät tippuu päästä. Kipeeki olen sitten, aamusta mittasin niin lämpööhän mullakin on...härvee yskä ja kurkku kipee, ei kiva.

torstai 25. syyskuuta 2008

Jännättää

Pikku hiljaa alkaa se jännätys iskee joka osaan kroppaa. On tää älytöntä tämmönen jännätys...huh.

Ellu on edelleen kipee, kuumetta 39. No neiti pääsee mummolaan iltapäiväl sairastaa. Kurjaa jättää muksu kipeenä kun ite lähtee reisuun mut yhtä hyvin se mummu sitä hoitelee.

Wumba lähti eilen, talo tuntuu hiljaselta. Pojat vaan nukkunu, en tie sitten että väsyttikö naisseura niin paljon vai :))) Käytiin saattelee Wumbbis autolle ja Ellu halus jäädä viel vilkuttelee tien varteen. Sit illal ennen nukkumaan menoo se juoksi mun syliin ja halas kovaa ja sano et äiti, mulla on Wumbaa niin ikävä. Voi ku meinas tulla itelle ihan tippa linssii ku toinen oli ni surkee. Sit aloin miettii et mitenkähän sit joskus kun pojista aika jättää, ai kauhee sentään. No toivottavasti sitä asiaa ei pitkiin aikoihin tarvia miettiä.

Kohta lähetään taas lekuriin hakee toista saikkulappua kun ei se urpolekuri eilen kirjottanu ku yhen pvn. Turhaa ravaamista tämmönen. Sit pitäis pakata ja siivota jne jne...huoh.

keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Tottista

Piti eilen viettää vapaa päivää kaikesta, mut sitte Laura ja Pertsa soitti ja houkutteli meijät meijän kentälle. Ellun jumpan jälkeen siis nokka kohti kenttää.

Otin Romille pätkän seuruuta, jäävät, kaikki noudot ja lopuks eteenmenon. Seuruu suju kohtalaisen hyvin mut selkeesti Romi oli sitä mieltä et eteenmenon pallo on varmaan pusikossa ja se meinas viedä huomion kokonaan vaikkei pallo ees näkyny sille. Jäävät meni ok, seisomises ottaa 4-5 askelta ennen ku pysähtyy mut se ei haittaa kun pysyy seisomas, eli kauneusvirhe vaan :) Maahan meni hitaasti mut meni kuitenki. Riittää mulle et tekee liikkeet oikein vaikka oliski hidas. Noudoissa jäi taas melki metrin päähän sen kapulan kans..mut yletyin kuitenki ottaa sen. Eteenmenon minä sitten ryssin :) Seuruu osuus ok, mut sit ku lähti sinne päätyyn ni ei heti löytäny palloaan ja minä huusin tyhmänä sen pois!?! Mitä mä tein???? Samaa ihmetteli Laura :) No otin uusiks koko jutun ja täl kertaa lähin juoksee perään ja vapautin ku löys pallon, heitin sen jälkeen palloa pitkälle ja siitä käskin maahan. Oon aina ottanu niitä erikseen ja se sujui hyvin taas.

Kaikinpuolin pikku viilaamista, mutta liikkeet tekee ok. Katotaan mitä la tapahtuu...Lopuks otin kaik kolme ronttia juoksee viel hetkeks kun kello alko olee paljon ni en jaksanu enää varsinaiselle lenkille lähtee. Elluki alko olee väsy ja nyt aamulla kun herättiin ni oli tosi lämmin ja tässä nyt pähkään et lekuriin vai ei...Taidan kuitenki käydä lekurissa varmuudeks näyttää ainaki sen korvia. Onhan sillä jo nokka vuotanu pari viikkoa eika mee suuntaan eikä toiseen. Itelläki nokka hiukka tukossa mut siihen ei nyt puututa, vaikka ois jalka poikki nii kisoihin mennään. Ellei Romilta jalka katkee ni se on eri asia.. :)

Tarkotus olis nyt pitää pari vapaa iltaa kaikista treeneistä. Ja niin aion tehdäkkin. Wumba lähtee illalla, sniif! Sit onki varmaan hiljasta talossa. Ellu asiaa jo surkutteliki ja sano että tulee Wumbaa ikävä, voi toista. Lupasin kyl et Räpsy ja Wumba tulee meille taas joku kerta kyläilee tai sit mennää yhteislenkille ni neitiki näkee Wumbaa :) Kyllähän Ellu tosin kysyi jo et voisko hän saada oman tyttökoiran...lupasin miettii 10 vuotta :) Nyt kaffelle...

tiistai 23. syyskuuta 2008

Pellolla

Vihdoin saatiin luvallinen peltoalue jossa reenata ja vielä suhteellisen läheltä joten sinne kaahattiin heti töiden jälkeen.

Osa heinästä oli nilkkaan asti ja osa hiukka pidempää. Sutasin Heikille pari jälkeä. Eka oli varmaan alle sata metriä. Kova oli taas vauhti ja yritin jarruttaa parhaani mukaan. Laitoin nakkeja taas välimatkoin. Jäljellä pysyi hyvin koko aika. Toka jälki oli sitten reilu sata metriä. Siinä oli sekä pidempää että lyhempää heinää, kun ekassa oli vähän lyhempää. Ajoi paljon tarkemmin, jouduin kyllä jarruttelee mutta siltikin tosi hyvin veti. Näki oikein miten se eteni askel askeleelta, kroppa teki sellasta aaltoliikettä, se oli kyl hienoo katottavaa. Eli ensi kerta pellolla sujui hyvin, ja tästä on hyvä jatkaa :)) Tullaan käymään siellä varmasti vielä muutaman kerran ennen talvea. Katsotaan vaan nyt miten aika riittää kaikkeen...

Hakua ei tällä vkolla ole, Romi saa rauhassa lataa akkujaan vkonlopulle. Sitten kisojen jälkeen on se hakukoulutus, ensi vkolla omat hakutreenit ja jälkeä, katsotaan saanko sitä peltoakin johonkin väliin laitettua...taas niitä tunteja päiviin lisää, kiitos :)

Wumbakin meillä enää vaan huomiseen, nopeasti tuo pari viikkoa on mennyt. Saattaa tulla ikävä kilttiä blondia :) Toivottavasti Räpsyn kotiinpaluu sujuu turvallisesti! Meidän auto on alustavassa talvihuollossa ja se pitäis hakea huomenna kotiin. Katsotaan mitä pojat tykkää uudesta asumuksesta :)

Eilinen päivä oli varsinainen surun päivä, ensin koko pv töissä puitiin kauhajoen tapahtumia ja kun treeneistä kotio tulin luin surullisia uutisia Roosta. Lämmin osanotto Sarille ja Pirjolle, on se niin väärin miten elämä välillä kolhii. Julmaa tämä elämä toisinaan.

Tänään illalla Ellun jumppaa, ja jos jaksan mennään kentälle, mutta saattaa olla että pidetään ihan vallan koti-ilta..jos vielä osataan :)

Noita lonkkatuloksia vieläkin hehkuttelen, ihan supermagee fiilis kyllä. Nyt tietää että voi turvallisesti treenailla ja hyppyytellä ja alkaa oikeasti suunnittelee Heikin uraa. Vaikkakin jo aika selkee visio on mitä tulevaisuudessa tehdään :) Talvi keskitytään enempi Hexun tottispuoleen ja Romppa saa ottaa rennommin, kerätä energiaa ens vuodelle kisoihin :) Mutta nyt ehkä takas töihin...

Lonkkatulos

Juuri soitin liittoon ja ne pysyi AA:na eli lonkat A/A ja kyynärät 0/0. Kyllä on happy happy olo!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :))))) Tekstiä illemmal ehkä lisää, nyt takas töihin...

torstai 18. syyskuuta 2008

Jälkeä ja HIRVAREITA!!

Tänään vuorossa oli sitten jälkisessio Annikan ja blondien kanssa. Hain Ellun tarhasta ja eikun mehtään.

Annika teki Heikille kaks pätkää, varmaan satasen luokkaa pituus. Nyt tehtiin niin että muutama makkaran pala askelille ja sitten tyhjää välissä. Ei ollu välipurkkei ollenkaan. Päässä keppi ja ruokapurkki. Vauhtia oli molemmil pätkil mut nyt oli mun mielest parempi. Pysy intensiivisesti jäljellä ja jos meinas poiketa niin äkkiä korjas takas oikeaan suuntaan. Nokka pysyi hyvin maassa. Annika kehui Heikkiä, jee jee!! Nyt pidetään taasen ne makkarapätkät jäljellä koska selkeesti oli parempi kuin sillon viime sunnuntaina

Mä kävin tekemäs Veijolle jäljen. Aika monta kulmaa tuli, niitä pyydettiin :) Jäljestä tuli aika hauska, se oli silleen suht monipuolinen ojineen. Ainoastaan Annikaa kohtaan hyökänneet hirvarit tais olla ilkeetä. Annika sano et ne oikeen hyökkäs sankoin joukoin. Kyllä niitä siellä meinaa oli ihan riittämiin.

Esineruutua otettiin siinä jälkien vanhetessa, ei ihan täys ruutu mutta iso kuitenkin. Otin Romille 3 esinettä ja kaikki takana. Hienosti nosti kyllä, 3 ja puol minuuttia. Yks esine oli sellanen kissanhäntä ja se meinas tuottaa vaikeuksia tuodessa. Selkeesti inha mut hyvin herra sen lopulta toi :)

Lopuks kolmikko sai juosta keskenään vielä iltalenkin verran, oli kyllä tosi ihana treeni-ilta!! Elluki oli niin hienosti ja jaksoi olla loppuun asti vaikkakin kompastui aika pahasti polulla ja löi tosi kovaa naaman puuhun, aattelinki et nyt se on tässä tää pv, mut on se niin urhee pikku likka et selvis pikku kyynelillä. Hoitsu Annikakin tarkisti Ellun mieliks et molemmat posket roikkuu tallella :) Ellu ja Annika tiiraili kaukoputkilla sillä aikaa ku olin tekee Veijon jälkee, Ellu oli kuulemma nähny hirven mut Annika ei nähny, se oli kai joku minihirvi. Ellu oli kertonu myös rakkaussuhteestaan Juusoon, tarhakaveri :)

Kiitokset Annikalle treeniseurasta ja Ellun viihdyttämisestä :) Ei varmaan tarvii salille lähtee kun Elppa repparissa hengas :)

Taitaapi olla meitin treenit ens vkoks tässä. Voi toki olla et mennään ottaa peltojälkee kun saatiin yks maanomistaja pyörryksiin ja lupa pelloille ja metsään, jee!!! Mut Rompan kans käydää enää kerran kentällä, sit se on siinä. Sit vaan nokka kohti kangasniemee :)))

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Muutama foto







Eilen käytiin heittää vaan parin tunnin mettälenkki. Tarkotuksella poikkesin polulta kun metsä oli sen verta haasteellista kulkea että jokainen koiruli joutus käyttää lihaksia kunnolla :) Oli kyllä väsynyttä porukkaa sen jälkeen :)






Sain duunikaverilta muutaman foton siitä viime lauantain keikasta, yritän taas saada liitettyä niitä tänne. Huomenna sitten jälkeilee :)








maanantai 15. syyskuuta 2008

Ja hakua

Pitkästä aikaa hyvät treenit, molemmilla pojilla.

Otin koko bändin tallaamaan koska en kerenny niitä erikseen käyttää lenkil duunin jälkeen kun reenit alotettii suoraan.

Hexulle otin kaks pistoo, haamu joka etenee näön jälkeen hiukka. Ja sisääntulona sieltä linjalle. Vaikka ne oli tallaamas alussa ja aattelin sen olevan aivan poikki niin mitä vielä, huh, sillä oli energiaa niin että tietää. Mutta hyvä fiilis jäi :)

Romille otin sitten useamman, eka haamu, toka ja kolmas tyhjä, 4 valmis, loput haamuja+ääniä. Kaikki pistot meni hyvin, ekan tyhjä otin uusiks ku ei menny kulmaan vaan oikas mut muutoin ei mitään valittamista. Ilmasut oli tosi hyvät.

Nyt mietinki et taidan jättää tän vikaks treeniks ennen kisoja. Otetaa vaa viel ruutua ja tottista.

Taas ovat kaik kolme väsyneitä joten taidampa minäki kohta mennä unelle :)

Huomenna ehkä vapaa päivä, katotaan, ke Ellun jumppa ja loppuvikosta en tie viel sen enempää.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Jälkeä ja ruutua...ja hirvareita!!

Pitkästä aikaa jäljellä. Sain Pirtsin meitin mukaan ja hyvä kun pääsikin tulemaan.

Tein Hexulle pari jälkeä, samanlaiset. Välipurkit 30-40m välein 2 kpl ja sit loppu palkka. Aivan härvee hönkä päälä oli mustalla. Hyvin se pysy jäljellä molemmilla pätkillä, mutta sitä vauhtia oli aivan liikaa. Olin oikeesti takakeno asennos kun sitä himmasin. Yhden välipurkin ylikin meni siinä tohinassa. Nooh, seuraaval kerral laitetaan vähän namiaki matkalle, kokeilen vaikka lihapullia jos niitä suostuis jäljeltä syömään. Vaikkakin on se hk:n sinistä ja juustoaki sinne jättäny mut kokeillaan kokeillaan.

Jälkien teon jälkeen käytiin tekemässä kisa-esineruutu. Siitä tuli loppupelissä tosi vaikee, oli suopursujen keskellä :) Otettii toistemme ruuduista aikaa. Romi oli ensin. Jostan kumman syystä ei tänää tehny niinku yleensä tekee eli ampuu heti ensin sinne tappiin asti ja sit siitä alkaa ettii. Nyt se pörräs siinä eessä ja puoles välis kaiken aikaa. Viiteen minuuttii tuli 2 esinettä joten ihan ok mut siin vikassa sit kesti. Loppujen lopuks menin ite puolesta välii ruutua lähettää sitä uudestaan ja vihdoin se sit sen vikan sieltä nosti. Eli meillä siis maastot nyt haasteen paikka ja tottis toimii. Aivan sama tässä vaiheessa, ei oikeesti jaksa enää ottaa aivoon. Menee miten menee, sittenhän sen näkee. Mut ei vaan omaa mielialaa härveesti nosta. Ehkä se siitä. Ens vkolla viimeset treenit kaikis osa-alueis ja sit taukoa ennen kisoja. Sillä ainaki saa nostettuu Rompan virettä kun ei treenaa ni sit on ihan messi pääl ku pääsee duuniin.

Wumba oli tallaamas meijän kaa sitä ruutua joten saatiin Wumballeki jotain tekemistä :)

Nyt nuo kaikki kolme makoilee onnellisina, ja hiljaisina :) Illalla viel sit normi lenkille mut nyt joutuu taas kattoo pesistä... :)

Ja niist hirvareist, just aamul mietin et pitäisköhän se hirvari paita ottaa messiin mut jätin kuitenki kotiin ( se ku vie niiiin paljon tilaa autossa..) ja ei ois kannattanu. Ensin niitä lenteli siel vaan muutamia mut ku tallattii ruutua ni niit alko sinkoilee vähän enemmän, Pirjo pelasti mut muutamalta, se ku on edennyt jo niiden listimiseen sormilla-tasolle, mä oon vielä huitomistasolla :)

Huomen sitten hakutreenit. Jälkitreffitki on jo sovittu ja sit vaan pitäs viel sinne kentälle ehtii. Taas vois laittaa tilaukseen lisää tunteja päiviin...

lauantai 13. syyskuuta 2008

Kaikenlaista

Eilen oltiin siis hakuilemassa, W ja H olivat tallaamassa, ja kyllä niillä synkkaa. Juoksivat kuin gasellit konsanaan pitkin poikin :)

Rompan treeni meni kyllä puoliksi niin päin peetä että ohhoh. Itelläki palo hihat VAIKKA EI SAISI!!!!! Noh, sen enempää erittelemättä päätin että seuraavat treenit on pelkkää haamua, suoraa pistoo. En jaksa kikkailla ennen kisoja enkä varmaan niiden jälkeenkään. Toi koira osaa mut välil pitää niitä vanhan ketun viisauksia väläytellä...huoh.

Sen verta kiristi hermoa että jätin Heikin hakuilun suosiolla väliin. En haluu yhtään kireetä fiilistä luoda Heikille ja ku itellä kiristää niin koira kyl aistii sen. Tosin Heikki oli sen verran reippaasti juossut alkuun että eipä haitannut.

Tänään käytiin aamulla kentällä palaverissa. Sen jälkeen käytin kolmikon lenkillä ja sitten otin Rompalla muutaman tottisjutun. Onneks tuo tottis toimii yber hyvin. Jäävät oli hyvät, toivoa siis on :) PK-esteessä Romppa kolautti ihan vähän jalkoja esteeseen, täytyy siis lämmitellä paremmin ja tehä niitä pomppuliikkeitä että lihakset vetreytyy ennen suoritusta. Sitten tultiin välllä kotiin kaffelle. Töllöst tulee pesiksen sm taistoa, täytyypi kyylätä sitä hetki. Sitten lähdetäänki esittelee houvardeja duunikaverille joka on harkitsemassa hoffia, tosin kun näkee ton kauhukolmikon yhdessä lenkillä niin katsotaan haluaako vielä harkita uudemman kerran :)))) Ilta onki vapaa, taitaapi kulua viinin ja ristipistojen ääressä...

perjantai 12. syyskuuta 2008

Blondi tuli taloon :)

Do diin, elikkäs meille tuli hoitoon neiti Wumba :) Kun se Räpsy lähti sinne muailmalle etelän lämpöön. Ke pv oli oikea hulabaloo päivä, huh, oli Ellun jumppaa, auton pois viemistä, Wumban vastaanotto jne...

Pojat otti neidin hyvin vastaan. Ke yö oli hiukka levoton kuten osasin epäilläkkin, muutamisen kertaa W vinkuili jotta josko pääsis pihalle. Iltalenksulla oltiin käyty joten huomion hakemista vaan. Kun en noteerannut niin loppui lyhyeen. Muutaman tunnin yölläkin nukkui mutta sitten oli taas levoton hetki. To aamuna sitten ensi jännitys, miten sujuu Ellun tarhaan vieminen rattaiden ja kolmen houvardin kanssa....se sujui hyvin, ei mitään ongelmaa. Kaikki kolme kulkee varuiks nokkapannassa ja kuin olis etukäteen harjoiteltu niin mallikkaasti käveli kaikki kolme. Takas kotiopäin tultaessa itteä rupes hymyilyttää kun kolme kävelee rinta rinnan sulassa sovussa, hieno juttu!! Sitten olikin mun töihin lähdön aika, kaikki pöydät tyhjensin ja ovia laittelin kiinni. Eteisen oven eteen laitoin kans tuolin ettei pääse välieteiseen, W kun on aika lahjakas kiipeilijä ;) Jännityksineen suljin oven ja lähdin töihin....Kun saavuin töistä avasin varovasti oven silmiä siristäen, ja kukas se siinä tuolilla istui minua vastassa, no Wumbahan se :) oli aika hauska ilmestys. Treenireppu oli keskel lattiaa ja pari vaatetta oli jostain löytänyt mut muutoin ei mitään ihmeellistä. Kun luulin että siellä oli jtn kauheeta tapahtunut ku Romi nöyristeli aika lailla. Mut kaitpa Romin mielest noikin oli laittomia juttuja, se kun tietää kuinka äiskä suuttuu jos on sotkettu :) Siitä sitten koirat autoon ja Ellua hakemaan. Mentiin mettään lenkille. Lenkki sujui hyvin, välillä vauhdin kasvaessa pientä nahinaa mutta se nyt on normaalia. Junnuilla selkeesti on yhteinen sävel, aattelinkin huomenna kun Ellu ei ole kotona niin käytän junnut erikseen juoksemas ja sit meen Romin kanssa pyöräilee tahi muuten vaan pitkälle lenkille. Saavat nuo sukulaissielut telmiä keskenään ilman poliisia :)

Wumballe koitti ankee aika kun meiltä on molemmat, sohva sekä sänky koirilta kielletty. Viime yönä ei yrittäny kun kerran tulla sänkyyn :) Mutta hyvinhän tuo neiti uskoo kun nätisti kieltää, hiukka erilainen kuin nuo putkiaivo pojat jolle saa välillä vääntää rautalangasta että mites nyt sit taas menikään.....Mutta neiti viihtyy omassa pedissään jonka otti kotoaan mukaan. Heikkikin on sinne pari kertaa eksynyt, mietinkin että pitäiskö Heikille hommaa joku tollanen oma ällön löllö peti, se kun tykkää pehmeestä. Mut ei oo tullu itelle ees moinen mieleen kun Romi on aina tottunu nukkuu lattialla ja tykkää mieluummin viileestä, mut Heikki se onki erilainen. Katsotaan jos sellanen hommattais.

Tänään olis hakutreenit, W saa olla tallauksessa mukana. Ellukin aamulla tarkisti vielä et pääseehän hän mukaan treeneihin, heh. Pääseehän se. Huomenna olis kentällä palaveri johon aamulla mennään heti ku Ellu on lähtenyt taas reissuun. Varmaankin otetaan Romille tottista siinä samalla. Ihania olleet pari viime päivää ilmoiltaan, kumpa koko syksy olis tämmönen vilposan kuiva....aina saa toivoa....

tiistai 9. syyskuuta 2008

Yleisön pyynnöstä :)

Treenattu ei olla sitten yhtään mitään, ollu kaikki päivät niin täynnä tohinaa, ja tuo saamarin auto aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Se siis ei ole vieläkään poistunu pihasta vaikka jo viime vkolla sen piti lähtee. Perkele sen takia peruttiin jälkisessio ja pari muuta juttua. Että osaa ottaa aivoon. Tänään olisin voinu sen viimeinki ilomielin viedä pois niin nyt ei sitten se halvatun vakuutustarkastaja vastaa puhelimeen...jep.

Jtn positiivista kaiken matalalennon keskellä, eilen käytiin Mevetissä lonkkakuvissa, siis Heikki. Ensinnäkin frendit unohti kertoo et stadissa on "pikkuset" tietyöt menossa...tsiisus, olin aivan pihalla siellä, ja loppujen lopuks puhelinohjauksel pääsin määränpäähän. Aattelinki et näinkö tää pv menee, aiemmin minä kävin lekuris taas valittamas selkää ja tällä kertaa sain erilaisen jumppalähetteen mut en siis vieläkään mitään oikeita tutkimuksia...sviddu!!! Noh anyway, Axelsson otti kuvan ja tuli koneelle heti arvioimaan ja nosti kätensä ylös nyrkkiin ja hihkas JES, AA-LONKAT!!!! Jeeeeeee! Toisella kiekalla viel käytiin kaikkien koirien kuvat läpi ja taas Heikin kohdal se käsi nous nyrkkiin ilmaan ja Herra sanoi JES!! Eli Heikin kuvat lähti liittoon AA:na ja kyynärät nollana...JIPII!!!!! Oli kyllä nii ilosii uutisia et parempia ei olis voinu tän kaiken matalapaineen alla tulla!!! Piti sitten Jaanaaki vähä kiusaa :) Soitin heti ku vein Heikkiä autoon herää kunnolla, niin Jaanalle. Alotin puhelun jotenkin näin: Voi Jaana (matalalla äänen sävyllä), hetken hiljaisuus....NE LÄHTI AANA!!!! Sittenhän se Jaana sieltä kiljaisi ja sanoi ettei saa kiusia :)))))) Mut ku se on niin kivaa :)

Katotaan saadaanko tälle vkolle treenejä, nyt vaan kaikki asiat samaan aikaan, uden auton hankinta, Romin kisatreenaus...BLAAAAAAAAH!!!! Voisin lähtee vaikka auringon lämpöön hetkeks, mut se on vaan haave. Joku syysmasis tms...kaitpa se taas tästä...

tiistai 2. syyskuuta 2008

Ja vaikka hakua :)

Eilen oli oman ryhmän treenit. Tallottuamme alueen päätettiin että käytetään rataa toisin päin eli lopusta alkuun, tuulien takia.
Molemmat pojat oli tallaamassa, kun en kerennyt ennen treeniä lenkittää.

Hexulle otin kuus ukkelia. Kaks ekaa mielikuvina, ja niin et mm etenee näyn jälkeen. Ekalla jäi pyörii kulmaan mut kolmannel lähetyksel se lähti linjal etenee. Tokal vähä samaa oiretta, mut toisella lähetyksel eteni. En tie mikä niissä alueen reunoissa niin kiehto. Kolmas oli haamu, samoin neljäs. Ne meni hyvin. Vitonen oli valmis ja sujui kans moitteetta. Huomas et rupes junnu hyytyy hiukka mut vikana oli peräänjuoksu ja johan lähti musta kuin nato-ohjus :) Haukutettu ei täl kertaa.

Romin show oliki sitte mielenkiintonen. Aattelin et 4 tyhjää ja 2 ukkoo, oli lyhyt rata siis. Alotin kans sielt perältä taas. Teki niin nättiä takatyöskentelyä että ohhoh, mut sinne se tuuli paino, normaalia Romin tapaa käyttää tuulta. Pakotin sitä kuitenki menee oikeeseen suuntaan linjalla ja sain sen lopulta menee sinne ainaki kerran. En tie sitten hämäskö Romia kun oli kuitenki tuttu metsä mut ekan kerran rata väärinpäin, sekin saattaa olla. Seuraavis treeneis tarkastan tän jutun jos vaan tuulet toimii samalla lailla. Noin muutoin ok, ilmasut jees. Seuraava treeni taas pidemmällä radalla.

Ellu tulee tänää kotio, kerkee taas oleekki ees muutaman pvn ennen kuin taas la lähtee. Kova likka reissaa :) Huomen Ellul eka jumppa kerta, jännättää :)

Yritetään saada toiset hakureenit tälle vkolle, ja sitä tottista..huoh..pitäs pitäs.. Mistä ihmeestä saan lisää aikaa päiviin?!?!!! Autostakaan ei o kuulunu mtn uutta, sillä tuolla ajelen mut ärsyttää...tahtoo asiaan selvyyden, kun en ole kovin odottavaa sorttia ;)