Tänään taas käytiin tottelemassa..
Alkuun hiukka leikkiä ja suurimmat mehut irti mustasta. Sitten paikallaan makuuta, aikamoisen häiriön alla kun ympärillä pyöri samaan aikaan 4 muuta koirakkoa. Kävin käveleksii, pysähtelin, tuijotin mustaa jne, välillä palkkausta alas ja taas uudestaan poistuin. Hyvin pysy, kerran meinas alkaa haistelee maata mutta siitä huomautin, muutoin hyvin tarkkaavaisena koko ajan.
Sitten seuruuta ja nyt tuntui että herneet on taas erkaantuneet...huoh...Muutaman kerran yritin mutta meinas iteltä palaa käpy...nooh, Heikki autoon ja muita katselemaan. Sattui se meitin Seppo olee sit kans kentällä ja hihkasinkin että auta ny hädässä olevaa :D Otettiin taas Heikki autosta, tein kuten ennenkin ja Sepolla oli heti ohjeita, jee!! Herran ollessa niin energinen tyyppi niin palkkaus lanteen kohille, ja pallolla ohjaan oikeaan paikkaan. Tehtiin sitten muutama kerta ja heti parempi. Hihnalla muistuttaa jos meinaa pompahtaa mutta eipä juuri pomppinut palkan alempana ollessa. Seppo viel leikki hiukka Heikin kanssa, hyvä musta!! Loppuun otn viel yhen luoksetulon, istui suoraan eteen, hyvä!!
Uutta potkua tuli kyllä taas tekemiseen kun meinasin jo vaipua epätoivoon...josko se kevät tulee sittenkin aurinkoineen :)
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Tottelua
Sunnuntai onki menny varsin lupsakasti, tehtykki ollaan jopa jtn ;)
Aamusella käytiin heittää pitkä lenkki ja sit eversti sai jäädä kotio, kun me muut suunnattiin voortin nokka kellikselle :) Annikan kans oli sovittu tottelutärskyt.
Heikille seuraamista patukalla, ihan jees, jopa jo kestävyyttä havaittavissa. Asteen on takana mut mieluummin se kuin metri edessä, en aio puuttua siihen pahemmin. Täyskäännöstä kokeiltiin sitten ensimmäisen kerran :D :D :D Annika oli just puhelimessa mut ilmeet oli kyl hauskoja...ei Heikki meinannu ensin tajuu mtn mut saatiinhan muutama ees sinnepäin onnistumaan. Tärkeintä ettei ite pysähdy niin Heikkiki paremmin kartalla :D Sitten viel hyppyä toko esteellä. Pikkupoika istumaan ja pallo lentää toiselle puolelle ja musta lähtee hyppää, sit houkuttelin sen hyppäämään pallo suussa takasin. Aika hyvin meni, muutaman kerran sekos reitistä mut kävin ite korjaamas takasin sen sille puolelle ja sit hypättiin yhes takas. Elluki toimi hyvänä avustajana :) Ja pirun hyvä hyppytekniikka on mustalla, siitä liitän vielä todistusaineistoo hetken perästä.
Kiitokset Annikalle ja köörille seurasta :) Oli kyllä hauska sunnaripäivä :) Uudestaan otetaan ehtottomasti mahd.pian ;)

tiistai 16. maaliskuuta 2010
Kentällä...
Vihdoin käytiin avaamassa tämä tuleva kausi, ihan oikeasti treenaten...Loiva lasku piiiitkän tauo jälkeen ;)
Romin kanssa vähän pelleiltiin, pientä seuraamista ja jääviä liikkeitä. Olipas hän täpinöissään :) Ei uskois että on herra eläkkeellä :DD
Heikin kanssa otettiin seuruuta patukan kanssa, ja sujui HYVIN :))))) Läsnäolijoilta kuulin ettei ollut ees yhtään vinossa, jes!!!!!!!! Muutamat seuruupätkät tehtiin ja loppuun tehtiin luoksetulo maassa olosta, sujui tosi hyvin ja vauhti oli hyvä, heitin patukan vaan taakse eli ei mtn eteen istumisia. Loppuun heiteltiin ja revittiin patukan kans, jopa vieraalle miehelle kävi pikkumies viemässä patukkaa ja repi iloisesti :) Oon aika ylpee mun pikkupojasta <3>
Olipas kivaa :)

torstai 11. maaliskuuta 2010
Kevät tulee :)
Pitkän tauon jälkeen vois vähä päivitellä kuulumisia....
Päivät on jo kivan valosia, arska paistelee eikä pakkastakaan ole liikaa :) Vessarempasta selvittiin hengissä ja kotia ehostettiin sen verta että on mukava aloittaa kesän odotus, takapiha saa osansa sit vasta kun lumet sulaa. Kaikin puolin aikast mukava viilis ;)
Everstikin oma itsensä, mahapöpön poistuttua herra on ollu täysin hullu :D Ja paino noussut hyvää vauhtia entiselleen. Tasapainottomuuden hetket ym on historiaa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita saa taas pelätä :D Kaikki lumikinokset pitää kaivaa, ja niiltä kieriä huipulta alas, kököt tapetaan viimestä murua myöden...huh :D Kotona tekee pieniä kolttosia...millon on kattilat lattialla, tai vaatteet pöllitty tuolilta jne..ja kun kotio tulen niin hänhän ei ole tehny mitään ;)
Heikkikin sai itselleen oman huoneen, vessan :D se kun on aika helkkarin iso niin tein portin vessan oveen joten molemmilla pojilla on nyt oma rauha kun olen töissä. Heikki nukkuu muutenkin vessassa, on ottanut sen omaks paikaks jo aikaa sitten.
Reenaamisen alotusta ollaan jo harkittu :D Noutoja ym pientä toki ollaan tehty mut ihan virallisiin reeneihin ei olla viel menty...hiljaa hyvä tulee ;) Hiihtämässä ollaan Heikin kanssa käyty ja pulkkaa Heikki on vedelly paljon, Ellu kikattaa kyydissä ja huutaa että menkää kovempaa joten mehän sitten Heikin kanssa juostaan :D Kunto ainakin nousee ;)
Tänään käytiin Annikan ja Veijo-veikan kans vetelee mukuloita pulkassa, Elenin tarhalla. Olipahan urakka :D En nyt muista montako kertaa juostiin mut veikkaan että 8-9, edestakasin mitattuna varmaanki 400m, siis yks kiekka. No ainaki sai omat jalat jo melkeen hapoille mut hyvin jakso veljekset vedellä :) Heikki pomppi noin puolet matkasta joten sen lihakset on varmastikkin super treenatut tältä päivältä :) Kiitokset Annika ja Veijo :) Yhteispotrettia ootellessa :)
Mielettömän ihana talvipäivä, yhtään ei harmita että otin koko päivän vapaaks töistä :) Täytyy käydä vielä Heikin kanssa heittelemässä jokin superlenkki auringossa :) Jos sais vaikka kuviakin :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)