tiistai 23. kesäkuuta 2009

Hakua

Tänään oliki vaan Heikki mukana reeneissä kun oli aika hot ilma niin en Romia ottanu paahduttavaan autoon.

Heikille otin viis pistoo, valmis, ääni, valmis, aani ja peräänjuoksu. Valmis meni hyvin, suoraan ukolle. Ääni myös, ampui pitkälle ja suoraan. Toinen valmis, ampui pitkälle ja teki hyvin nenul töitä. Toka ääni olikin oletettua taaempana eli oltiin liian pitkällä edetty keskilinjaa joten siitä tuli väkisinki takatyöskentelyä, mut eipä haittaa. Vikan piti olla peräänjuoksu mut en nähny pupua joten laitoin äänellä menemään, hyvin bongas :) Jälleen taas hyvä treeni, ei muuta lisättävää :)) Nyt taukoa leiriin asti, siellä sitten taas tositoimiin :) Täytynee ottaa kirjuritamineet mukaan jotta saa pidettyä päiväkirjaa tekemisistä :)

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannusreissu

Kurjaa olla taas kaupungissa :( Maalla on niin paljon mukavampaa, siellä se sydän vaan on!

Säät ei juurikaan suosinu paitsi tietty tänään kun kotio lähdettiin, aurinko paistoi eikä tuullu yhtään...kiusallaan varmaan sääherra taas tuon teki. Eipä siinä, ei meitä säät haitannu, sauna lämpis ja seura oli hyvää :)

Perjantaina vaan grillailtiin ja saunottiin. La sitten kävin polkasemassa jäljen pätkän Hexulle metsään, oli varmaan joku sata metriä, pieniä kaarroksia sinne tänne. Hyvin ajo, ainoastaan sellases kohdas mis oli superisti havunneulasii niin meinas jälki hukkua, pysähdyin enkä antanu lähtee vika suuntaan ja sai sen taas bongattua sieltä. Sitten myöhemmin päiväl polkasin viel siihen pellolle yhden pätkän. Seki oli varmaan sen satasen luokkaa. Teki tosi tarkasti töitä ja ei ottanu juurikaan itteensä vaikka himmailinki tosi paljon, hyvä niin! Tänään vielä vajaa viiskytmetrii pitkä jälki pellolle, hyvin sujui :) Lisää lisää tahtoo reenaa :))) Toi on niin ideaali tilanne tuolla mökillä kun on heti mökin takana iso pelto ja mäen varres mettää vaikka muille jakaa :)

Vaikka kuinka Heikille aivotyötä kehitinki ni silti meni siihen hermo enempi kuin sata kertaa koko reisun aikana...argh! En tiedä mikä sitä vaivaa vai onko sillä vaan niin pirun hyvät patterit tai jtn. Heikki saiki viettää aikaa narun päässä kun ei käytöksestä meinannu tulla hyvää millään. Mitään saumaa poikia vapaana yhdessä pitää ei ollu. Romiki meinas juosta ittensä ihan läkähdyksiin ja sitäki joutu välil himmailee. Uimaan ei kumpikaan menny enne ku tänää, ku oli kuuma, muutoin kävivät kahlaamassa kylläkin.

La käytiin sitten tuttavilla kahvittelemassa kunnon maalaistyyliin, Heikki sai jäädä autoa vahtimaan ja Romin otin sisään. Olikin oikeen extraherkkuja tällä kertaa, Romille :))) Maatalon emännän tyyliin sieltä kaapista livahti yhtä sun toista Romille, oli ukkeli innoissaan kun mamma noin lellitteli, heh. Heikkiki pääs sit loppuajasta jolkottelee pitkin maatalon pihaa. Meillä oli vatsat täyteen kun on toi kahvitteu tuolla maalla vähän toista kuin kaupungissa jos jossain vierailee, se pöytä notku kaikkia erilaisia herkkuja niin paljon että mietin et noin paljon ite teen yleensä Ellun synttäreille :D Ja tuolla se oli normaalikahvipöydän tarjoilu :) Oli kyllä mukavaa.

Kurjaa oli kotio tulla ja nyt jo ahdistaa huominen työpäivä....yök. Kesälomaa odotetaan kuin kuuta nousevaa jotta päästään taas mökille :) Jos sais oltuu vähän pidempään kun 3-4 päivää. Elluki niin viihtyy maalla. Ja onhan se helpompaa kun saa koiratki olla ulkona eikä millään remmilenkeil tarvi käydä. Käytiin me tuollaki lenkkeilee ja oli remmit mukana mut kas kummaa kun ei niitä tarvittu :) paitsi välil Heikille kun kierrokset nousi. Noin muutoin lepposta omissa oloissa eloa ja oloa, ei tarvi naapureita katella jos ei halua :) mut aina saa kahvia jos haluaa naapurin nähdä :) Kyllä sinne muuttasin jos tilaisuus tulis, aivan varmasti! Sydän ollu siellä lapsesta saakka, ekä usko että se sieltä koskaan häviää ;)

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kentällä

Käytiin vetäsee pienet tottikset kentällä. Nyt kun taas sade piti hiukka taukoo :)

Heikille otin paikallaan makuuta, hyvää häiriöö tuli ku treenikavereit alko valuu paikalle ja lähenivät meitä, meinas alkaa pers heilumaan mut pysy kuitenki maassa. Sain palkattua oikeesta kohasta, hyvä. Sitten tännetuloja muutama, tulee kivan lähelle istumaan. Muutama seuruu pätkä, väljä se on mut kontakti oli jees. Loppuun sitten haukutuksia mm:llä, pallolla. Meni tosi hyvin. Loppuun sitten viel viskottiin palloa.

Romille otin jääviä, suht ok. Pieni pätkä seuruuta.

Tarkotuksena oli mennä viel pellolle mut Ellu alko olee aika puhki joten tultiin suoraan kotio. Mökille jos päästään ja ilmat suosii niin siellä on peltoa sitten joka päivälle :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Leirin jälkeiset

Menipähän vkonloppu sitten nopsaan. Hyvässä seurassa aikakin lentää ;)

Perjantaina pakattiin auto täyteen tavaraa ja lähettiin ajaa kohti Vahermaa, Gipstern-leiriä. Onneks ei ollu pitkä matka. Illalla suunniteltiin seuraavan pvn treenejä ym ym.

La aamulla olikin kouluttaja hukassa, pieni palaveri puhelimessa ja saatiin kouluttajakin kartalle :) Kouluttajana oli Virpi Laamanen. Lähdettiin ajelee pellolle. Oltiin Heikin kanssa alottelevien ryhmässä. Keli oli tosi hyvä, pilvistä, hiukka kosteen nihkee mut onneks ei satanu tai paahtanu. Tein suoran pätkän joka oli ehkä 50-60m pitkä. Namit melki jokaisella askeleella, muutaman askeleen jätin tyhjäks. Ongelmanahan meillä on vauhti ja nyt toden teolla himmattiin vauhtia. Koko aika Heikki pysyi jäljellä ja päästiin loppuun asti :) Ohjeina meille oli että ohjaus pannasta masun alta ja hidastetaan tahtia. Virpi tykkäs mustasta kovasti ja sanoi sen olevan aktiivinen ja innokas jäljestäjä. Tästä on hyvä jatkaa peltoreenejä :)

Iltapäivällä sitten meinas alkaa väsyttää mut otettiin agiesteitä ja mieliki virkeni :) Romilla toimi hypyt hyvin mut putkeen ei meinannu ukkeli mennä :D Hippasen tehtiin Annikan kans töitä et saatiin se menemään sieltä :) Tuli ihan hiki :) Arska meinaa paisteli loppupäivän tosi kivasti. Mut menihän se sen lopulta ja siihen lopetettiin. Heikki hyppi kans hauskasti ja yhdestä hypystä meinas koko aika mennä alakautta. Sain sen lopulta menemään yli ja sitten putken vuoro. Sitä ei tarvinnu niin paljon maanitella ja saatiin se pari kertaa menemään siitä, hyvä homma :) Sit viel pujottelukepit, meinas musta olla kuin kanki kaikkonen tai siltä musta ainaki tuntu et se näytti :) Ilta kuluiki sitten saunoen ja grillaten, kunnes sitten taivas päätti räjähtää ja vettä tuli kuin saavista. Kiireen vilkkaa juostiin asuntolan kokoustilaan ja ilta jatkui siellä :)

Tänä aamuna sitten aamupalan jälkeen mentiin esineruutuun ja hakuilee. Ruutu toiselle puolelle ja rata toiselle. Oltiin sisarukset kaik hakuilee, Heri, Hero, Haksu ja Hexu :) Romillekki otin kaks ukkoo :) Hexulle otin neljä ukkoo, eka piti olla ääni mut ku ei kuulunu tuulen takia niin laitoin menemään vaan. Lähti hyvin mut sit teki pientä koukkausta keskellä ja otin pois. Meinas piru vie varastaa ennen kunnon lähetystä ja siitä annoin palautetta...Sit lähtiki tokal tosi hyvin, jee! Toka oli valmis, sujui hyvin.Kolmaski oli valmis, hienosti ampu ihan takalinjalle ja mm:n mukaan teki hyvin töitä ja alueen suuntasesti, hyvä juttu! Neljäs oli sitten haamu, ja sinne piilolle juostessaan musta heitti pientä volttia kun oliki töyssyjä matkalla :))) Mutta oon tosi tyytyväinen, pistot oli hyviä, uus maasto, kaikki vieraita mm:ä eikä aristellu yhtään :) Jee!!!!

Esineruutuun ei enää keritty vaan ajeltiin kiireenvilkkaa keskukselle takasin toto-juoksuun. Laitoin ainoastaan Heikin juoksemaan. Tiesin jo valmiiks et Heikki pysähtyy matkalla kun siinä keskivaiheilla oli immeisiä ja niinhän se teki :) Oli sitten viimeinen tuloslistalla :D Sitten päätöskahveet ja kotia kohti.

Todella mukava, rento, antoisa ja ihana leiri :) Suuret kiitokset kaikille leireilijöille hulvattoman hauskasta seurasta:) Ensi vuonna uudestaan ;)

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kentällä

Koutsivuoro oli joten kentälle mentiin, meinasin tosin perua kun hirvee mihreeni oli päällä mutta pari 600 buranaa huivin ja menoks. Olo onneks helpotti raittiissa ilmassa :) Ja arskaki alko paistelee ni tarkeni :)

Hexulla otin tokoestettä muutaman kerran, pelkkää yli hyppyä. Hyvin hyppäs mut se nyt ei ollu mitään uutta :D Sitten muutama parin askeleen seuruu, suht ok. Lopks viel A-estettä, oltiin loivennettu sitä vähän ja hyvin musta kiipes, jee!! Siinä mustan treeni. Romille otin seuruuta ja sitten esteet oikeaoppisesti, ne oli päivän aiheena joten Romi sai toimia esimerkkinä, ja hyvinhän ne sujui :))

Tänään sitten kaikkien laukujen pakkuuta :) Varmasti jotain unohtuu mutta sitten unohtuu. Leirin jälkeistä päivitystä sitten sunnuntaina tai riippuen väsymyksestä niin maanantaina ;)

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Haquu

Tänään vuorossa hakuilua. Mentiin taas ihanaan maastoon jossa on aika paljon korkeusvaihteluita. Rinteitä, kumpareita jne. Heikki vetäs taas kuus ukkoo. Haamu, haamu, 3x valmis ja peräänjuoksu. Eka haamu aivan suoraan, hyvä. Tokast en tie näkikö se sitä haamua mut laitoin menemään. Ampas tosi hienosti rinnettä alas aakeelle laakeelle ja tosi suora pisto, pieni laatikkokin radan suuntasesti, hyvä. Kolmas oli valmis, kahdesta rinteestä hienosti alas asti ja suoraan mm:lle, hyvä. Neljäs valmis taas rinnettä alas ja hieno laatikkopisto, hyvä. Viides oli sitten superpusikoissa rinteen juuressa, siellä teki hyvin töitä pöheikössä, ja jällee eteni suoraan, hyvä. Vika oli peräänjuoksu, merkistä sai mm alkaa pitää bileitä ja juosta karkuun ja vaikka Heikki oli selkeesti jo hiukka väsy niin vauhtia tuli taas yli satanen lisää :D Hienosti käyttäyty piiloilla. Tutul mm:l meinas maltti loppua makkaran saannin vauhdin suhteen mut parani loppua kohden. Se kun on "hiukka" ahne ja alkaa olee jo iso niin hyvin kestää käytösvatimuksia :) Jäi taas tosi hyvä mieli reenistä. Maasto oli fyysisesti koiralle rankka ja Heikki jaksoi loppuun asti hyvällä sykkeellä. Tuullut ei juur yhtään ja ilma oli aika painostava. Vikalta sai viel lopuks pallon ja Eppuhan sitten haukuttelikin Heikkiä muutamisen kertaa, hyvin irtos. Eppu ja Rico siis kävi meil vierailee ja hyödynsin Eppua niin et oli 3x mm. Etenevä siis. Kun sillon joskus hiukka jännätti Eppua niin nyt ei ollut mtn onkkelmaa :)

Romi sai tutustua Sisu-vaaviin, ihanaan merkkaripoikaan :) Romppa on niin ihana noitten kakaroitten kans kun on hellällä tavalla tiukka :) Antoi jopa vaaville pallonsa :O...heh... Romi sai myös käydä haukkumassa Epun pusikosta ylös, siinä oli Romin hommat :)

Nyt on yber väsy....taidan mennä maate. Ellukin tulee huomenna kotiin, piti tulla tänään mut tuleekin vasta huomenna. Huomenna ei tehrä mittee :) To ois koulutusvuoro kentäl joten sinne sitten taas.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Jälkimehtäsä

Eilen käytiin jälkeilee. Heikille tehtiin kaks pätkää, eka oli suora, kulma oikeelle, suora, kulma vasemmalle ja ja viimenen suora. Eka pätkän meni aika haipakkaa mutta himmailin. Hiuka tarkisteli ekas kulmas, jatkoi hyvin, sit yhtäkkii muka kadotti jäljen. Pysähdyin ja se meni metrin jäljen oikeelle puolelle, en liikkunu, sit sama vasemmalle puolelle ja yhtäkkii nappas jäljen ja jatkoi hyvin. Sen keskivaihepätkän ajo tosi intensiivisesti ja tasaseen. Vasemmalle kulma meni paljon paremmin, hyvä! Loppupätkäki meni ihan jees, meinas vauhti kiihtyy mut himmailin :) Jälki päätty keppiin ja purkkiin. Sit pieni huili tauko ja sit motskupätkä, eli semmonen 30m suht suoraa ja siin oli nakki joka askeleella ku ekal pätkäll oli satunnaisesti. Ajo tosi hyvin, rauhallisesti ja tarkasti. Lopuks leikittiinpalkan jälkeen kepillä joka päästä löytyi :)

Sit vikaks tehtiin viel erikseen keppitreeniä, otin Heikin istumaan viereen ja siihen hiekkatielle Mirja pudotteli Heikin nähden kuus keppiä. Lähettiin vaan kävelee niit kohti ja heti ku Heikki koski keppiin niin palkka :) Ekat 2 se toi ihan käteen asti mut sit se innostu niin paljo itekki et ku kehuin yberisti niin riehaantu ja unohti tuomisen. No mut tarkotus olikin palkata niihin reagoimisesta, hyvä jatkaa vaativuutta :)) Oli tosi kiva treeni :)

Romille otin kaks esinettä, laitoin istuu, heitin mettään kaks esinettä ja sai käydä hakemassa ne, aivan villinä oli hän ;)

Harmittaa kun auto oli huollossa eikä päästy vkonloppuna reenailee, nyt ku olis ollu Elluvapaitakin...nooh, jos sit leirillä ottaa aimoannoksen erilaist reeniä :))

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Hakuu

Haun parissa tänään. Saatiin vieraita kaksin kappalein :) Joten käytin tyttöjä siirtyvinä Heikille. Eka oli haamu, jota en kyl tiiä et näkikö se ees sitä, näytti et näki mut silti paino hiukan viistoon tuulen alle. Ei siis huono pisto :) Toka oli ääni, yber pöpelikös ja ampu suoraan. Kolmas piti olla mielikuva mut ei nähty ukkoa keskilinjalle joten valmiina laitoin menemään, eikä ongelmia, suora pisto hajun avulla piilolle. Neljäs piti olla kans mielikuva mut otin senki valmiina, ampu tosi hyvin suoraan, lopussa alko kaartaa liikaa joten meni ohi maalimiehestä, ja tuuli just väärän suuntasesti eli ei voinu saada hajua. Aikansa siel oli ja hyvää tyhjää teki, olin hiljaa koska H on välil liian ohjaajaherkkä ja kun sitä ei kunnol siin näkyny et mis juoksee ni oon mieluummin hiljaa. Sit tuli kieli vyön alla tyhjältä ja yberkehut. Sit vaan uudestaan, oli aika poikki mut piru vie millä vauhdilla silti ampas, edelleen mm valmiina. Nyt meinas tehä saman kaarroksen mut korjas ja sai hajun ja nosti ukon :) JEE!! Vika oli peura, eli ukko piilos mut ku koira lähetetään alueelle niin ukko lähtee heti miten pinkomaan suoraa takalinjalle, oli hauskaa :)) Oli hyvä treeni, ei jännittäny vieraita yhtään ja lopussa sit leiripaikal sai viel haukkua ihmisiä kun oli nakkeja jäljel. Hyvin irtos myös haukku :)) Saatiin kehuja Heikin osaavuudesta ja omasta uskalluksesta kokeilla miten menee. Vieraina oli Reija Nieminen ja Susanna Niittymäki eli Nallu. Nallu kehui Heikin korrektia käytöstä, intoa ja iloisuutta. Reija antoi kehuja mulle kun olen uskaltanut ottaa niitä valmiita ja kokeilla missä mennään :) Kun Reijan sanat päässä on pyöriny et jos koira handlaa useamman valmiin peräkkäin innolla niin tyhjien virallinen harjoiteelu ei tuota sille koiralle myöskään tuskaa :)))

Joten kaikin puolin olen tyytyväinen tän pvn hommiin :))))

Romille otin kans yhen piston pienellä haukulla, tuli herra niiiiin polleena esittelee patukkaansa piilolta jotta :))) Romi saanu hiukka extra lällyy huomioo viime aikoina reeni kuviois :) Tekee hyvää sillekin :))

Torstaina sitten kentälle :)