Oltiin hakukisassa Hyvinkäällä, keli oli todella ihanteellinen. Pilvistä, lämmintä varmaan 10 astetta eikä satanut. Päivä alkoi tottiksella joka ei ollut tänään kehuttava, 79 pistettä. Romi nuuskutteli maata seuruussa jota ei ole ikinä tehnyt, A-esteellä kapula katos heinikkoon mutta tuli kuitenkin takas kiiveten, eteenmenossa tarvitsi kaksi käskyä. Selittelyt ei auta, kapulan liian pitkälle heitto oli mun moka jonka tiesin jo etukäteen, kisa oli meijän kotikentällä ja mietin jo viime treeneissä et muista heittää kapula hiljempaa ettei katoa heinikkoon...juuri näin. Eteenmenon ongelman myös tiesin etukäteen, se hamusi sitä jalkapalloaan joka kävi edellisissä treeneissä ilmi. Joten lisää treeniä ja ohjaajalta aivot mukaan Noin muutoin hyvää tottista, Rominlaista kuten ennenkin, jäävät liikkeet kaikki ok.
Hakumetsään ajellessa oli vähän huono fiilis sen tottiksen takia ja mietinkin että kuinka käy. Radalle päästyämme minä meinasin oksentaa kun jännitti niin kovaa Ja Romi kun huomaa mun jännityksen nin kai se luulee et ok, toi eukko on niin jäässä et hän hoitaa nyt sit tän. Lähetin vasemmalle kulmaan ensin ja teki tynkä piston, otin pois ja laitoin uudestaan. Sitten oikealle ja sama juttu, selkeesti huomas et siel ei sitä ukkoa ole mut silti sen pitäis mennä tappiin asti. Otin matkaa hiukka eteen ja uudestaan vasemmalle, lähti klo 14 kohti ja minä huutelin pois koska aivan vika suuntaan lähti, mut jätkä ei uskonu ja nosti sieltä ukon. Ilmasu oli hyvä. Sitten toiselle puolelle ja hienon tyhjän teki, ehkä liian ison laatikon mut ok. Sitten taas vasuriin ja sieltä nous ukko, ilmasu myöskin hyvä. Nopeasti löyty kaks ekaa, molemmat oli umppareita. Sieltä sitten taas oikealle ja sieltä nous vika mm. Ilmasu siinäkin hyvä. Tuomarilta sain minä lopuksi noottia, hän sanoi että jos koiran merkit on noin selkeet (ekalle mm:lle menossa) että sillä on haju ja haluat sen kutsua pois niin kerta riittää ja sitten lärvi kiinni :) Hän piti Romin tavasta työskennellä, sanoi että näkee kuinka hienosti se käyttää tuulta etsimisessä. Maastosta 161p. Tuomarin mukaan ohjaajaa pitäisi kouluttaa, koiraa osaa hyvin, sanoi vielä että luota koiraasi. Niinhän sitä pitäis jo pikku hiljaa.
Esineruutu ei sitten enää jännittäny niin paljoa kun tiesin että tulos saadaan kuitenkin. Alkuun Romi juoksi ihan takanurkkaan kuten aina tekee ja alkoi etsiä. Mutta meni taas sellaseks halvatun juoksemiseks, juoksi ruudun takana oikein juoksemisen ilosta. Huusin pois ja sanoin sille et voidaan mennä juoksee viel illalla mut nyt ne esineet käteen kiitos. Sit se alko oikeesti ettii....putkiaivo :) Löysi takaa keskeltä esineen ja lähti tuomaan mulle, no eikös siinä aika edessä ollu toinenki esine ja se veti liinat kii, jipii. Mietti hetken ja toi kuitenkin sen taaimmaisen esineen ensin ja sitten lähetin uudestaan ja toi siitä edestä toisen. Pisteitä 24.
Siinä meitin kisatarinaa, voi pojat kyllä on nii happy fiilis että oksat pois, tän eteen ollaan tehty töitä ja nyt se toivottu tulos tuli. Ja vielä kauden ekassa kisassa :)
Parannettavaa vielä jäi mutta annan meille nyt luvan nauttia tästä tittelistä ynnä muusta ihan täysin rinnoin!!! Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille treenikavereille ympäri suomen sekä lukuisille tukijoille! Teidän kaikkien tsempitys oli lämpimästi mielessä, iso kiitos!!!
Nyt Romille superherkku ruokaa ja itselle kermaperunat uuniin, sauna päälle ja unta palloon :) Väsynyt mutta onnellinen :)
sunnuntai 18. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Onnittelut koularista ja MVAsta! :)
Lähetä kommentti