sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Talkoita ja hakua

Päivä vietettiin käyttäreiden talkoissa, siivottiin mökkejä ja varastoja, haravoitiin ympärystää. Ellukin haravoitti niin reippaasti että oksat pois :) Lopuksi grillattiin makkaraa ja juotiin limppaa.

Sitten Ellu lähtikin mummolaan päiväkylään kun meillä alkoi treenit. Otin molemmille pojille motskua ja pitkää haamua. Romille otin vaan kuutisen pistoa, pitkät ilmasut, joka piilolla eri palkkaus ajankohta. Viimonen oli helppo melki peräänjuoksu ja muutamasta haukusta sai palkan.

Hexulle otin neljä ukkoa, ukot oli ainaki kuudessa kympissä, niinkuin halusinkin. Kaikki haamuina. Eka ukko piti Hexua piilolla ja etenin linjalla hiukan ja otin ns sisääntulon ja hienosti meni. Tällä kertaa ei Hexu jäänyt puoleen väliin ihmettelemään ollenkaan vaan posotti täysiä loppuun asti. Lopuks otettii viel muutama haukku, ne sujui ihan hyvin.

Kaiken kaikkiaan mukava vkonloppu taasen, ens vkolla onkin sitten vappu, jeeee!

Treeneissä ollaan ainaki perjantaina, kentälle pitäis keretä kans. Pentukurssia ei oo ens to ku on vappu pv mut sit taas seuraaval vkol on, silloin onki ampumista tiedossa. Romin kanssa pitäis jääviä otella, muutoin tottis ihan hyvällä mallilla, tai sit vaan luulen nii :) Mut itellä ainaki hyvä fiilis tottiksen suhteen.

Hexulle pitäis käydä ajaa jälkee muutaman kerran kun saatiin niitä kotiläksyjä :) Meillä onki jo pieni jälkitiimi kasassa joten sekin alkaa kasvamaan se harrastus. Vkossa pitäis olla enemmän päiviä ja tunteja et riittäis aika kaikkeen mitä haluis tehä ja harrastaa :) Ja varsinkin näin keväällä into piukassa vaikka mihin....Ellun isä tulee taas takaisin etelään joten meilläkin alkaa ehkä enempi irtoilee noita arkivapaa iltoja joten se tietää ainaki treeniaikaa paljon lisää :) Mutta vappuna otetaan ilo irti ihmisten elämästä!!! Ja pojat saa nukkua kiltisti kotona kun äiskä lähtee humpalle, tosiaan kattoo ihmisiä EIKÄ koiria :))))))

Ei kommentteja: