Olipahan sitten mielenkiintonen treenikerta, aamulla ysin aikaa tuli aivan täysiä vettä ja mietinki joudutaanko meno perumaan koska Elppa oli pakko ottaa mukaan, sitä en viittis kaatosateeseen viiä. Onneks sade hiljeni siedettäväks ja niin tuupattii kaikki maailman sadevehkeet päälle ja ei ku kentälle :)
Aiheena oli sivulle siirtyminen edestä ja seuraaminen. Hyvin jaksoi musta keskittyä eteen istumaan ja siitä hienosti kädellä ohjaten siirtyy sivulle. Seuraamista otettiin myös sekä täys käännöstä. Pyllyn notkeutta harjotellaan vasuri käännöksillä nyt enempi. Saatiin paljon kehuja ja hyvältä tuntui myös itsestä, nyt vielä enemmän vaan tuota keskittymistä että päästään makkarakädestä eroon, mutta hiljaa hyvä tulee :) Kovasti on intoa ja tarmoa mustalla tehdä hommia, se on hienoa se. Kouluttajakin kehui mustaa kovasti ja sen luonteenpiirteitä, koulutettavuutta. Mietittiin myös Hexun ollessa tuollainen "kimmoisa" että olisko se helpompi kääntyä täyskäännöksessä mun mukana vai mun takana, samoin kuin sivulle tulo että kumpi olis sille helpompi. Itsestä tuntuu että se mun mukana tulo ja edessä sivulle siirtyminen vois onnistua mustan kanssa paremmin kuin ison romuveljensä :) Mutta katsellaan nyt, tosin sekin pitäisi alkaa kohta päättämään ettei vaihdeta sitten kesken matkan.
Romilla otin pikku pätkän seuruuta, alkanu ukkeli edistämään piru vie, taas. Noooh, täytyy hioa sitä siis. Sivulletulo simputus meni tosi hienosti. Liikkeestä seisomista otin myös, se sujui hyvin. Liikkeestä maahanmeno oli jotenkin nihkeä joten annoin pienen käsiläps avun toisella yrittämällä, johan nopeentu alasputous :)
Ellulle myöskin pointsit kotiin, hyvin jaksoi taapertaa kentällä koko koulutuksen ajan, vaikka tosiaan olot ei olleet mieltähiveleviä... Reipas nuori nainen täytyy sanoa!!
Ensi vkolla olis ohjelmassa tottista, hakua koko vkonlopun, ensin la LaHon koulutuspäivillä ja sitten su tuusulassa. Joten tekemistä riittää. Mulla on vielä tällä vkolla fysio kahtena pvnä ti ja to joten katotaan keretäänkö extra tottista kentälle ottaa. Se Hexun kurssihan siirty nyt to-illoille joten aina to ollaan kentäl. Romillekkin tulee taas hieroja käymään loppukuusta. Puuhaa on juu, onneks on kalenteri keksitty :))))
sunnuntai 13. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti